Tekstinäyte

Romaanista Setä Armand tulee käymään

(copyright Hanna Isoaho)

Kun Setä Armand oli ollut poissa viisi minuuttia, Betunia meni tämän huoneeseen ja avasi ikkunan. Tupakansavu oli jo piintynyt ikkunaverhoihin, vuodevaatteisiin ja ryijyyn, mutta ilmassa leijuvat irtohajut Betunia aikoi tuulettaa pois.

Betunia katseli ympärilleen huoneessa, joka oli ennen ollut äitipuolen makuuhuone. Vaalealla paimentolaismatolla on kuraisia kengänjälkiä. Vuode oli petaamatta. Raidallinen yöpuku oli runtattu muhkuraisen tyynyn alle. Keskellä lattiaa lojui kaksi paria likaisia sukkia. Puolipitkät kauhtuneet alushousut oli viikattu huolellisesti tuolinkarmille kuin kansallisaarteet konsanaan. Yöpöytä oli täynnä konjakkipulloja, joista tuoksahti makeanimelä aromi. Betunia haki keittiön kaapista kaksi muovikassia ja alkoi latoa pulloja kasseihin.

Äkkiä hän huomasi liikettä avoimessa ikkunassa. Ohut valkoinen serpentiinijuova pujahti sisään kuin käärme. Se luikerteli alas ja lipui jalkalistaa pitkin kynnykselle ja siitä olohuoneen puolelle. Betunia lähti seuraamaan sitä, mutta varoi kilisyttämästä muovikassien sisältöä. Hän näki kuinka valkoinen vana kiipesi seinää pitkin kohti seinäkelloa. Lopulta se pujahti heiluriluukun saranapuolelta sisään kuin sokeritoukka lattianrakoon.  Lilly-Onerva oli palannut retkiltään kotiin. 

Lilly-Onerva! Betunia oli unohtanut naisen olemassaolon kokonaan toimittaessaan Setä Armandia matkaan. Mitä tämä sanoisi, kun saisi tietää, että Betunia oli huijannut miehen tiehensä? Betunia istui nahkasohvalle ja nosti muovikassit viereensä. Hän alkoi miettiä, oliko teko sittenkään ollut kovin järkevä. Mitä kartanossa tapahtuisi? Oli mahdollista, että Gustav ajaisi Setä Armandin pois välittömästi, ja setä palaisi Betunian luokse. Mutta, jos Setä Armand jäisi kartanoon ja saisi selville Gustavin salaisuudet, setä olisi hengenvaarassa. Ja sedästä päästyään Gustav tulisi ahdistelemaan Betuniaa. Jos taas Setä Armand ja Gustav vastoin kaikkia odotuksia ystävystyisivät ja Gustav puhuisi sedän omalle puolelleen, nämä voisivat yhdessä kääntyä häntä vastaan.

 Betunia ymmärsi toimineensa hätiköidysti. Setä Armandin olisi voinut lähettää pois myöhemminkin. Ja ennen kaikkea hänet olisi pitänyt lähettää jonnekin muualle kuin Gustav Taatilan luokse Pohjanmaalle. Tuskanhiki pisteli Betunian otsalla. Mikä idiootti hän olikaan ollut!

– Nyt menevät hermot, sanoi Betunia itsekseen ja ryhtyi tarkastelemaan Setä Armandin konjakkipulloja. Olisiko niihin jäänyt mitään juotavaa?

– Älä kilistele niitä pulloja, minä yritän nukkua! kuului seinäkellosta.

– Anteeksi, sanoi Betunia. – Olitko pitkässäkin reissussa? Ihan yötä myöten?

– Ei kuulu sinulle!

– Kyllä se vähän kuuluu. Sinä sentään asut minun talossani. Alivuokralaisena, huusi Betunia ja kallisti viimeiset tipat konjakkipullosta suoraan suuhunsa.

Seinäkellosta ei kuulunut narahdustakaan.